Tosissaan, ei totisesti
Julkaistu: 26.06.2019 00.00

Tosissaan, ei totisesti

Edustusjoukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen jatkuu suunnitelmien mukaan.

Pelaajilla oli 25.6. vuorossa erinäisiä testejä, ja perjantain porrastreenin jälkeen vuorossa on omatoimisen harjoittelun jakso. Uudet kuntoportaat ovatkin olleet joukkueella hyvin ahkerassa käytössä.

Taustalla on myös tapahtunut, ja sopimuksia on laadittu, ja lisää erilaisia yhteistökuvioita on luvassa. Joukossa esimerkiksi yhteistyötä tuoreiden salibandyn suomenmestareiden kanssa, josta lähempänä kauden alkua enemmän. Suunnitelmissa on myös, että joukkue näkyy aktiivisesti eri sosiaalisissa medioissa kauden aikana. Juttua luvassa niin pelaajien, kuin taustahenkilöidenkin silmin, otteluita unohtamatta.

Luvassa on myös kuvamateriaalia, niin otteluista, kuin otteluiden ulkopuoleltakin. Yhteistyökumppaneille halutaan tällä tavoin antaa vastinetta heidän satsauksilleen joukkueen hyväksi.




Seuran uusimmat

Nurmijärvi Seven Ringettes ry

Klaukkalan Jäähalli

Lepsämäntie 12, 01800 Klaukkala

toimisto(at)sevenringettes.com

Y-tunnus: 1619658-9


Ringetteä Nurmijärvellä vuodesta 2000!