Hei!
Olen Iiris, kahden lapsen äiti ja innokas liikunnan puolestapuhuja. Valmentajana tavoitteenani on luoda turvallinen ja kannustava ympäristö, jossa lapset voivat oppia uusia taitoja ja nauttia liikkumisesta. Luistelukoulussa tärkeintä on hauskanpito ja se, että kaikki pääsevät liikkumaan aktiivisesti – odottelua pyritään välttämään, jotta jokainen saa harjoitella ja pitää hauskaa jäällä.
Valmennuksessani korostan liikkumisen iloa, lasten yksilöllistä huomioimista ja positiivista ilmapiiriä. Luistelukoulussa oppiminen tapahtuu leikin kautta, ja tavoitteena on tarjota onnistumisen elämyksiä jokaiselle lapselle. Luistelukoulussa lapset voivat samalla löytää uusia ystäviä ja oppia tärkeitä liikuntataitoja.
Olen kouluttautunut lasten liikunnan ja ringettekoulutoiminnan parissa muun muassa Suomen Olympiakomitean ja Ringetteliiton järjestämissä koulutuksissa, jotka tukevat työtäni valmentajana. Näin voin tarjota lapsille parhaat mahdolliset eväät oppimiseen ja liikunnan ilon löytämiseen.
Ringette- ja luistelukoulu järjestetään Klaukkalan jäähallilla (Lepsämäntie 12, 01800 Klaukkala) sunnuntaisin klo 15.00–16.00. Alkuun riittää, että varustuksena on kypärä (myös pyöräilykypärä käy), luistimet, paksummat hanskat sekä oma juomapullo. Kausimaksu on 80 €/kausi, ja se sisältää ohjatut harjoitukset, vakuutuksen, harjoituspaidan sekä luistimien (piikittömät) teroitukset koko ringettekauden ajan. Seuralta löytyy myös lainattavia mailoja.
Ringette- ja luistelukoulussa on mahdollisuus kokeilla toimintaa kaksi kertaa veloituksetta kauden aikana (syyskuu–huhtikuu), ja mukaan voi tulla missä vaiheessa kautta tahansa. Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Lisätietoja ringette- ja luistelukoulusta saat sähköpostitse: toimisto@sevenringettes.com
Nähdään jäällä!
Iloisin terveisin,
Iiris Saarenketo
Ringette,- ja luistelukoulun rehtori
18.12.2024 20.00 | Luistelukoulullamme on Lasten Liike- laatutunnus |
02.12.2024 13.00 | Luistelukoulu alkaa taas tammikuussa! |
02.12.2024 12.00 | Ilmoittaudu luistelukouluun! |
27.08.2024 18.39 | Tyttöjen neljän kerran ilmainen luistelukurssi |
01.09.2023 09.00 | Ringette- ja luistelukoulun rehtorin tervehdys |
31.07.2023 09.00 | Minustako luistelukoululainen? |