NSR vs NoU (6-7)
Edellinen kohtaamisemme muutama viikko sitten päättyi Nokian 7-5 voittoon ja nyt lähdimme hakemaan revanssia.
Ensimmäistä erä oli pelattu jo yli puolet ennen kuin tuli ensimmäinen maali. Meidän epäonneksemme sen teki Nokia. Nokia pystyi kikkailemaan ohi puolustuksemme ja laittamaan renkaan maaliin vielä kahdesti, joten ensimmäiselle erä tauolle lähdettiin Nokian johtaessa 0-3. Oma pelimme oli alussa hieman sekaisin; syötöt olivat vaikeita ja lisäksi pelikaverit tuntuivat olevan aina vähän väärässä paikassa, jolloin syötöt eivät löytäneet puhtaasti perille. Pelimme muuttui pelastamiseksi eikä pelaamiseksi ja silloin vastustaja pääsi iskemään.
Toinen erä oli jo paljon parempaa pelaamista, tosin aluksi vastustaja pääsi jo 0-4 johtoasemaan. Meidän ensimmäisen maalimme tässä ottelussa teki Riina (#52) upealla yläkulmalaukauksella Neean (#13) syötöstä. Toisen maalimme teki Emmi (#5) Amandan (#21) syötöstä. Kolmas maali syntyi ylivoimalla, kun Emmi (#5) tällä kertaa Adelen (#78) syötöstä laittoi renkaan maalin perukoille. Erän neljännen maalin teki Elisa (#11) Neean (#13) syötöstä. Nokia sai tässä erässä tehtyä kaksi maalia, joten pitkälle tauolle lähdettiin 4-5 tilanteesta.
Kolmas erä oli samalla tavalla hyvää pelaamista joukkueeltamme kuten toinenkin erä. Tässä erässä kumpikin joukkue teki yhdet maalit ja meidän maalimme teki Adele (#78).
Viimeiseen erään lähdettiin siis vierasjoukkueen 5-6 tilanteesta ja ottelu oli tiukkaa vääntämistä loppuun saakka. Meidän maalimme tässä erässä teki Adele suoraan aloituksesta ajassa 59:59, mutta koska Nokiakin onnistui tässä erässä kertaalleen maalinteossa, niin lopputulokseksi tuli 6-7.
Maalissamme debytoi useamman vuoden tauon jälkeen, mutta nyt varmoin ottein sekä loistavin avauksin – Melina valkama (#32). Debyyttiottelun torjuntaprosentiksi tuli 86,53, mikä on jo loistava tulos ringetteottelussa.
Nyt meillä onkin ottelurupeama, kun kahdeksaan päivään on neljä peliä. Ensi torstaina kohtaamme Espoon Warrior-areenalla ja sitten onkin viimeinen tuplapeli viikonloppu – ensin Lukko kotona Klaukkalassa ja sitten sunnuntaina vieraspeli Naantalissa.