21
JOU
14.00
Edustusjoukkue, Naisten Ykkössarja

Rauman Lukko - NSR Edustus   

Äijänsuon harjoitusjäähalli

Lukko vs. NSR (5-7)

Sarjan jatkuessa näin lähelle joulua me teimme oman rekiretkemme halki pimeän, sateisen ja lumettoman Varsinais-Suomen, kun oli vain kolme yötä jouluun ja kohteena oli Äijänsuon harjoitushalli Raumalla. Rekenä tosin oli nykyaikainen MB-Liikenteen premiumbussi.

Edelliset kohtaamiset Rauman Lukon ykkössarjanjoukkuetta vastaan olivat päättyneet suvereenisti vastustajan voittoon, mutta niinhän sitä sanotaan, että pelit on pelattu vasta kun päätössummeri soi.

Ottelun alku oli hieman haparoivaa kummaltakin joukkueelta, kun syötöt eivät meinanneet osua kohdilleen ja vedot menivät joko yli tai ohi. Ensimmäisen erän lopussa Lukko onnistui tavoitteessaan ja lujalla jäänuoliaisella vei kotijoukkueen 1-0 johtoon. Toisen erä alku oli myös kotijoukkueen halussa, kun ajassa 19.06 Lukko meni jo 2-0 johtoon. Tämän jälkeen mekin pääsimme otteluun mukaan ja toisessa erässä onnistuimme kolmesti maalinteossa

  • 2-1 Emmi (#5)
  • 2-2 Emmi (#5), Laura (#88)
  • 2-3 Julia (#8), Nelli (#9)

Pitkälle erätauolle lähdettiin meidän johtaessa 2-3, eikä erätauko ei onneksi tuonut mitään ”kirousta” tullessaan joten sama tahti jatkui kolmannessakin erässä:

  • 2-4 Emmi (#5), Laura (#88)
  • 2-5 Julia (#8), Emmi (#5)
  • 3-6 Veera (#17), Kaisla (#42)

Viimeinen erä meni vastustajalle 2-1 ja meidän viimeisen erän maalimme teki Emmi (#5), joten tällä kertaa pisteet matkasivatkin kanssamme Klaukkalaan. Maalissa Sirja (#99) pelasti loisto pelin ja piti joukkuettamme omalta osaltaan pystyssä läpi pelin. 41 torjunnalla torjuntaprosentti on yli 89 ????.

Nyt alkoi Joulutauko ja seuraava peli Edustuksella on vasta tammikuun 6. päivä, kun vastaan luistelee kotihallissa VG-62 Naantalista.

Hyvää Joulua ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2020 toivottaa Seiskojen Edustusjoukkue.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nurmijärvi Seven Ringettes ry

Klaukkalan Jäähalli

Lepsämäntie 12, 01800 Klaukkala

toimisto(at)sevenringettes.com

Y-tunnus: 1619658-9


Ringetteä Nurmijärvellä vuodesta 2000!